sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kummitus ja jättiläinen

Olipas tapahtumarikas viikonloppu! Pitkästä aikaa myös valoisaa (ja kuivaa), vaikka nyt ihan selvästi huomaa viileydestä auringonpaisteessakin, että syksy on tullut.

Viikonloppuna tarvittiin taas olohuoneessa lisää tuoleja, ja niin nostettiin jälleen sanansa mittaiset kummitukset, eli Kartellin Louis Ghost -tuolit sinne. Alunperin ostimme yhden edellisen asuntomme makuuhuoneeseen, jonka yksi seinä oli kokonaan lasitiiltä. Tuo tuoli oli aivan täydellinen sinne, koska sen olemassaoloa ei juuri huomannut sieltä lasitiiliseinän toiselta puolen. Sittemmin ostimme toisen pimeähköön, ahtaaseen eteiseen, ja tästäkin kodista molemmat ovat paikkansa löytäneet oikein sujuvasti. Tykkään siitä, että ovat sekoitus uutta ja vanhaa, ja sopivatkin siksi erityisen hyvin tarvittaessa olohuoneeseemme. Arvatkaapa muuten, mikä oli ensimmäinen ostos tähän uuteen kotiimme? No tuo jättiläismäinen telkkari! ...entä kysyttiinkö minulta mitään? Se tuli vähän niin kuin "yllätyksenä ja tilaamatta", ennen kuin sisustamista oli muilta osin ehditty edes miettiä (=siihen piti tulla sohva).





Nyt purkamaan kameralta Habitare-kuvia!
Mukavaa viikonalkua!

7 kommenttia:

Hanna ★ kirjoitti...

Minä vasta haaveilen noista tuoleista, *huoh*. Meilläkin on ihan jätti tv olkkarissa ja ei läheskään noin sievät kajarit kuin teillä. Olen yrittänyt kovasti vihvailla miehelle ne pitäis laittaa vaihtoon, mutta ei ota kuuleviin korviinsa ;)

Norppa kirjoitti...

Ah, jättitelkkari salaa, I so feel you. Meidän edellinen telkkari tuli kotiin tilataksilla, kun se ei mahtunut silloiseen autoon ja nykyisen pakkaus oli melkein yhtä iso kuin mun auto. Ja ei, minä en ollut mukana kummankaan valintaprosessissa. Onneksi meillä telkkari on yläkerrassa, eikä häiritse olkkarin harmoniaa. Vanha siirtyy makkarin seinälle, missä se varmasti onkin tosi jees yksinäisiä iltoja varten.

Annimanni kirjoitti...

Hanna: Eikös se ole niin, että unelmat pitävät meidät liikkeessä ;) Ei ihan mahdoton haave kuitenkaan tuo tuoli. Kajarit mieheni on valinnut ihan minun silmäparkojani ajatellen, ja siitä olen kyllä tyytyväinen.

Norppa: Voi apua, tilataksi ;D Mä olen miettinyt, voisimmeko me saada piilotettua makkariin telkkarin vaatekaapin sisään liukuoven taakse. Se olisi just hyvä kun sen saisi piiloonkin!

hennu kirjoitti...

Mikä ihme siinä onkin...Aina kun astun tänne sun blogiin, niin mulle tulee ihan kamalan kova hinku saada raivata kaikki tämä tavara pois ja hankkia krumeluurin tilalle pelkistettyä ja modernia. Niin kaunista! Vielä joku päivä teen sen. Mutta siihen voipi mennä aikaa, kun tietää millainen koti meillä on... Tai sitten tarvin toisenkin talon.

Annimanni kirjoitti...

Hennu: Sitä varten on ne kesämökit ;) Siis ei roinaa varten, vaan siksi että ne voi sitten sisustaa johonkin toiseen kivaan tyyliin kuin mitä kotona on! Olen tässä aiemmin yrittänyt etsiskellä sun blogia -mikä on tilanne, uusi ehkä tulossa?

Hanna kirjoitti...

Oi, tosi kaunista! Ihanan yksinkertaista. Ja teillä on tuo ihana lamppu mitä joskus meille haikailin ruokapöydän päälle.

hennu kirjoitti...

Juu, uusi tulossa. Luotu jo, mutta jotain se odotuttaa. En vaan kyllä tiedä mitä :D