sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Pariisi, Milano, Barcelona...



Me juhlimme tässä kuussa vuosipäiväämme. Emme siis hääpäiväämme, vaan ensitreffiemme vuosipäivää. Suunnittelemme lähtevämme jonnekin pienelle matkalle... Tai siis alunperin MINÄ suunnittelin lähtevämme jonnekin ISOLLE matkalle tyyliin Hawaji tai mikä-tahansa-paratiisisaari, tuleehan tänä vuonna täyteen 20 vuotta tuosta tapahtumasta. Mutta suunnitelmat vaihtuivat pienempään versioon, sillä viime vuonna juhlimme tätä kyseistä merkkipäivää Kätilöopistolla. Tositoimissa. Siitähän seuraa luonnollisesti se, että meillä on tänä vuonna siis yhdet 1v-synttärijuhlat järjestettävänä samaan aikaan.

Pariisi on meidän yhteinen suuri rakkautemme, muita haaveilun kohteitamme taas ovat Barcelona ja New York. Jälkimmäinen jää pois laskuista, koska näin lyhyeksi aikaa ei vain kannata lähteä niin pitkälle. Italia on maana yksi suosikeistamme, ja sielläkin olisi monta ihanaa kohdetta. Milano päätyy kuitenkin tällä kertaa vain kynsiin...

Muistan nyt, että K pyysi kesällä postausta näistä isoista valokuvakirjoistamme kun nyt yksi niistä, ehkäpä se kliseisin, on sattuneesta syystä olohuoneen pöydällä selattavana, eli ranskalaisen valokuvaajan Robert Doisneau:n Paris. Tämän kirjan minä ostin eräänä jouluna miehelleni joululahjaksi, sillä toisessa paketissa oli varaamani lentoliput meille kahdelle, Pariisiin luonnollisesti. Kirjassa on mahtavia, nostalgisia ja humoristisiakin kuvia Pariisin kaduilta monelta vuosikymmeneltä. Doisneauta pidetään aidon elämän kuvaajana, miehenä, joka sattui olemaan kameroineen paikalla juuri oikeaan aikaan ja joka osasi nähdä kauneuden ja hauskuuden ympärillään tavallisessa arjessa. Yksi kuuluisimmista kuvista lienee kuva suudelmasta väkijoukossa, jonka Doisnau myöhemmin vastentahtoisesti myönsi lavastaneensa.







---

We are celebrating this month; it has been 20 years since our first date (I was only 14 at that time) and we thought to have a little trip, just me and my husband. The funny thing is that our youngest kid was born last year, exactly 19 years after our first date so we can not travel that far as we have also her birthday to celebrate. But oh, so difficoult to choose where to travel! Paris is one of our favorites. ...and Robert Doisnau too, one of the most famous French photographer who took so many beautiful pictures of the ordinary life in Paris.

10 kommenttia:

Norppa kirjoitti...

Mä olen ihan eri mieltä Nykistä! Ehdottomasti kannattaa lähteä lyhyemmäksikin aikaa! Montako päivää teillä olisi käytettävissänne? Mä näin just viime yönä painajaista Nykistä. Olin siellä työmstkalla, enkä ehtinytkään hoitaa kaikkia asioita, joita listalla oli. :D

pellavaunelmia kirjoitti...

Mä näin toissayönä unta New Yorkista, pelottava yhteensattuma! :D Meillä (lue: mulla) on aika samansisältöinen toi haavematkojen luettelo ja elättelen toiveita, että päästäisiin uudeksivuodeksi Pariisiin<3 Mutta pah, joku toinen haluaa Åreen... Ihana muuten se joululahja yhdistelmä!

TinttiP kirjoitti...

Eiiiiiii! Mullakin oli tänä vuonna toiveena Hawaji kun tuli 20v. täyteen! :D mutta koska meilläkin on 1v. synttärit kk päästä ja esikoinen 5v. Niin eipä päästy kesällä Hawajille. Ei vaan jaksa rehata noin pienten kanssa noin kauas. Siirrettiin "juhlamatkaamme" vuodella eli ens kesänä sitten Floridaan :)

Pariisi on ihana! Oltiin siellä ekaa kertaa kesäkuussa. Ja ajattelin viedä miehen sinne uudestaan 2v. päästä kun täyttää pyöreitä :)

Annimanni kirjoitti...

Norppa: Mies ei raaski olla poissa töistä kuin kaksi päivää (ja sitten tietty lastenhoito-ongelmat siihen päälle), joten ihanteellisin optio on tyyliin perjantai-illasta tiistaihin. Meistä ei kumpikaan ole koskaan käynyt Nykissä (järkyttävää!), joten luulen että siinä kävisi juuri noin -emme ehtisi edes kauppalistaa läpi ;)

Pellavaunelmia: Okei, joku ihana luminen maisema ja takkatuli Åressa voisi olla aika ihanaa, mutta muuten se Åre on aika kaukana Pariisista..!

TinttiP: Meillä se ei edes ollut vaihtoehto että lapset tulisivat mukaan ;) Floridakaan ei kuullosta hullummalta erityisesti jos katsoo ikkunasta ulos juuri nyt. Meillä nuo ihanat aurinkomatkat taitavat siintää aika kaukana, paitsi ehkä joku Kanarianmatka lasten kanssa.

Norppa kirjoitti...

Pe-ilta, lauantai, sunnuntai ja maanantaiaamu - siinähän ehtii vaikka mitä! Nykkiin vaan, sanon minä! Mun reissut on yleensä vaivaisen vuorokauden ja siinäkin ehtii vaikka mitä, kun aikatauluttaa oikein. :) Siinä unessa mä vaan harhauduin jotain hiton fillaria vuokraamaan...

MRS JONES kirjoitti...

Annimanni moi, blogissani on sulle tunnustus:-) jonna

Annimanni kirjoitti...

Norppa: Hmm... No kyllä tuo alkaa houkuttelemaan! Mulla on silti sellainen epäilys, että olet tavallisiin ihmisiin verrattuna aika eri kaliiperia tuon matkailun suhteen...

Mrs Jones: Kiitos :)

Christa kirjoitti...

Ollaan käyty kahdesti miehen kanssa Pariisissa ja suunnitteilla on sinne reissu taas kahden kesken, kunhan tuo kuopus vähän kasvaa. Musta on jotenkin kiva mennä tuttuun paikkaan silloin kun käytettävissä on vain pari päivää - voi rentoutua kahviloissa ja puistoissa ilman nähtävyyksien katselua. New York on ihana, mutta mäkään en kyllä lähtisi sinne vain pariksi päiväksi.

Annimanni kirjoitti...

Christa: Tuo on ihan totta, että "helppoon", tuttuun paikkaan on hyvä lähteä silloin, kun aikaa ei ole paljon -tai jos on todella väsynyt. Ei ole niin paljon asioita sillä "pitää tehdä" -listalla.

Camilla kirjoitti...

Ihana tuo lahja! Voi että, miten joku keksiikin jotain noin suloista. =)