keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Thank you, girls!




Sain tunnustuksen Mrs. Jonesin blogista -kiitos vaan kovasti!

Muutama kysymys liittyi tunnustukseen:

1. Lempiruokani
Tähän on oikeasti vaikea vastata, lempiruokani kun on monesti myös fiilis- ja vuodenaika(!)sidonnainen. Kesällä rakastan savustettua kalaa, talvella yksi lempparini on karjalanpaisti mummin tyyliin. Mieheni osaa tehdä ihanaa ruokaa -viime aikoina ollaan syöty paljon erilaisia salaatteja. Joskus minulla on paha tapa korvata lounas suklaalla...

2. Lempimakeinen
No sama kuin tuon edellisen kohdan viimeisin, eli suklaa. Erityisesti Stokkan käsintehdyt konvehdit!

3. Lempiluettava
Muoti- ja sisustuslehdet. Ehdin lukea suhteellisin harvoin, mutta nautin sellaisista kirjoista, jotka vain vievät mukanaan! Aihe voi vaihdella.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä
Ai mitä käsitöitä? Olen kyllä AJATELLUT rupeavani neulomaan. Koulussa olin oikeasti aika hyvä virkkaamaan, ehkä pitäisi aloittaa siitä. Patalappuja, anyone?

5. Lempielokuva
No Amelie teki aikoinaan suuren vaikutuksen. Haluaisin oppia yhtä keveän tavan suhtautua elämään kuin ranskalaiset!

Tunnustus lähtee tällä kertaa eteenpäin seuraaville blogeille:



Nämä blogit ovat hyviä esimerkkejä pakopaikoista, joihin on ihana karata todellisuutta - katsella kauniita kuvia, inspiroitua. Moni heistä osaa saada minut myös nauramaan, huononakin päivänä. Thank you girls!


3 kommenttia:

pellavaunelmia kirjoitti...

Kiitos Annimanni! :)

Hanna kirjoitti...

Kaunis kiitos itsellesikin, täällä voi aina rauhottua kauniiden kuvien katselusta ja nauraa värikkäille arjen hetkille!

Annimanni/Arkkitehdin tytär kirjoitti...

Pellavaunelmia & Hanna: Kiitoksia vielä itsellenne vaan, olette molemmat saaneet minut tälläkin viikolla nauramaan jutuillanne :)