sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Röyhelöitä

Paita Sand/Stockmann.com, shortsit H&M


Paikkasin valkoisten paitojen suurta puutetta tällä ale-löydöllä ja se pääsi suoraan käyttöön. Nettikaupoista on alessakin kiva ostella, koska ne eivät tunnu/näytä niin nuhjaantuneilta, kuin kaupoissa aikapäivät roikkuneet, kaikkien hypistelemät vaatteet. Hassua, mutta tällainen ohut kangaspaita on muuten helteellä paljon mukavampi (vaikka onkin pitkähihainen), kuin trikoinen puuvillatoppi.





Röyhelöiset ovat myös pionit, jotka toin koko pitkän matkan Itä-Suomesta, entisen mummolan pihalta, kotiin maljakkoon kukkimaan. Ne avautuivat juuri sopivasti meidän siellä ollessamme. Olisi ollut synti jättää ne sinne kukkimaan, kun kukaan ei jäänyt sinne niitä ihastelemaan! Hassua, mutta vielä jokunen vuosi sitten pidin pionia keskikesän kukkana, sillä mummolassa ne olivat aina kauneimmillaan mummin syntymäpäivänä heinäkuun puolivälissä. Olinkin ihan yllättynyt, kun täällä etelässä oman pihan pionit kukkivatkin jo kesäkuun alkupuolella (ja kukinta on nyt melkein jo ohi, nyyh)! Yllättävän hyvin ne kestivät automatkan, tosin mustasukkainen tuuletin, jota ilman meillä ei voisi nyt olla, kiusaa hävyttömästi pöllyttämällä kukkapoloja.

2 kommenttia:

Karoliina kirjoitti...

Ompa ihana paita! Jos en olisi juuri kiikuttanut omaa läjää kotia, lähtisin klikklikklikkailemaan..

Annimanni kirjoitti...

Kiitos :) Tykkään paidasta kovasti, ongelmana on vain, että tulee himo tehdä muistakin yhtä onnistuneita ostoksia! Kääks!