keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Haaste

Pikkuhiljaa meilläkin virittäydytään jouluun. Siis pikkuhiljaa -vielä ei tuoksu piparit sillä meillä on TAAS pieni potilas. Kuumeista lapsi-raukkaa katsellessa mieli herkistyy entisestään ja siksi haastankin jokaisen tänne eksyneen lukijan osallistumaan Joulupuu-keräykseen. Musta tämä keräys on aivan älyttömän ihana, sitäpaitsi joululahjojen osto lapsille on mielestäni hirmuisen hauskaakin.

"Joulupuu -keräykseen lahjoitetut lahjat jaetaan vähävaraisille lapsille Suomessa. Suomen Nuorkauppamari ry:n jäsenyhditykset toteuttavat jälleen keräyksiä useilla paikkakunnilla. Joulupuun alle voi kuka tahansa tuoda paketin - se voi olla saajalleen Se ainoa. Kerätään yhdessä Jokaiselle lapselle joulupaketti. "

Lyhyesti homma menee niin, että haet keräyspisteen joulukuusesta lappusen, jossa lukee tuleeko lahja tytölle vai pojalle ja minkä ikäiselle lapselle, siis vaikka "poika 5v". Sitten vaan lahjaa hankkimaan, ja palautat lahjan keräyspisteeseen paketoituna (ja siihen kiinnitettynä tuo aiemmin hakemasi lappu ja johon on vielä varmuuden vuoksi kirjoitettu paketin sisältö). Viime vuonna mun kanssa samaan aikaan palautti lahjaa keski-ikäinen, hienoon pukuun pukeutunut mies, joka kirjoitti juuri tuohon lappuseen, että hänen pakettinsa sisältönä on Barbie. En voinut olla hymyilemättä. Näin sieluni silmin miehen valitsemassa lahjaa siellä leluhyllyjen välissä... Suloista.

Lue lisää osoitteesta www.joulupuu.info ja katso lähin keräyspiste täältä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana idea! Taidan lähteä mukaan :)

Annimanni kirjoitti...

Kannattaa, siitä saa itsekin hyvän mielen :)